logo

logo

perjantai 9. toukokuuta 2014

Juhlallinen mutta kevyt Pavlova

Juhlallinen mutta kevyt Pavlova


Pavlova on juuri sopivan kevyt ja makea lopetus aterialle, ja sitä voi tuunata helposti täydentämään menua vaihtelemalla marjoja, hedelmiä tai maustamalla kermaa. Marengin valmistus ei ole vaikeaa kunhan huolehtii muutamasta perusseikasta. TÄRKEINTÄ on, ettet osta valmismarenkia. Se on kuivaa ja rapeaa kauttaaltaan, kun taas Pavlovassa pyritään valkoviinietikalla ja maissitärkkelyksellä luomaan marenkiin pehmeä ja vaahtokarkkimainen keskus. Tällä ohjeella tuo tavoite onnistuu erinomaisesti!

Tarvitset kuuteen annokseen
2 kpl valkuaista
1,2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ tl maissitärkkelystä
½ tl valkoviinietikkaa
1 tl rasvaa leivinpaperin voiteluun
500 g marjoja tai hedelmiä, tässä käytin mansikoita, vadelmia ja karhunvadelmia
2 dl vispikermaa + sokeria maun mukaan
Koristeeksi minttua tai sitruunamelissaa

Valmistuksessa tärkeintä on huolehtia, että valkuaisille tarkoitettu kulho ja vispilä ovat puhtaita ja ettei sekaan pääse yhtään keltuaista. Laita uuni siis lämpeämään 100 asteeseen, ja erottele valkuaiset keltuaisista. Vatkaa valkuaisia, kunnes tuloksena on kovaa vaahtoa, johon vispilää nostamalla muodostuu huippuja. Lisää sokeria vähitellen, koko ajan vatkaten. Kun sokeri on liuennut ja vaahto on kiiltävää, lisää vaniljasokeri, maissitärkkelys ja valkoviinietikka ja sekoita vielä hetki.

Laita leivinpaperi uunipellille ja piirrä siihen lyijykynällä kuusi halkaisijaltaan noin kymmenen sentin ympyrää. Voitele ympyrät kevyesti, jotta valmiit marengit lähtevät helposti irti. Nostele marenkivaahto ympyröihin ja tee niihin lusikalla syvennykset. Sitten pääsetkin muihin hommiin, nimittäin marengit ovat uunissa keskitasolla tunnin ajan.

Tunnin kuluttua nosta marengit jäähtymään ja valmistele täytteet. Vatkaa kerma, johon voit halutessasi lisätä sokeria tai aromeja, kuten vaniljaa tai rommia. Halkaise mansikat ja ota mintun tai sitruunamelissan lehdet valmiiksi. Nosta marengit lautasille, laita pari kunnon ruokalusikallista kermaa marengin päälle, asettele marjat ja koristeet päällimäiseksi. Приятного аппетита sanoisi Pavlovan Anna!

By: Maria

1 kommentti:

  1. Vaikuttaa todella hyvältä, täytyypä kokeilla tätä joskus .

    VastaaPoista